No one will never make me feel like you did

 Kesä on tullut ovelle. Sen näkee, sen haistaa, sen tuntee. Helteet ovat olleet koko viikon niin kovia etten ihmettele sitä kuinka niin moni on jo nyt heittänyt talviturkkinsa - yhtenä keväänä heitin oman talviturkkini maaliskuun lopussa. Vesi oli kyllä silloin niin kylmää etten ole toista kertaa kokeillut...
  Koulu lähestyy loppuaan, ja pelkkä ajatus siitä raastaa minua. Kohta en näe heitä enää koskaan uudelleen. Tai no, voipi olla että näenkin, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. Pitää kerätä kaikki rohkeus viikon päästä lauantaina. Pitää ainakin yrittää mennä Keravan teatterille urheasti, ja vasta siellä päästää tunteet pintaan. Kohta sieltä Luovistakin pitäisi tulla ilmoitus olenko päässyt. Hui kamala.

Mä niin muistan sen päivän kun istuin ensimmäisenä päivänä koulussa, varmana siitä että vuodesta tulee ihan hirveä, että luokkalaiseni olisivat kaikki jotain narisijoita tai angstisia kakaroita. Mutta se paljastuikin aivan upeaksi paikaksi, sain luokallisen ystäviä, ihastuksen, ja ratkiriemukkaan vuoden. Näiden asioiden takia en niinkään haluaisi jättää luokkaani mutta no, elämä jatkuu, uusia kokemuksia tulee aina uudestaan. Eivät ne samanlaisia ole, mutta kuitenkin, joskus pitää oppia päästämään irti.

P.S; oon nyt ollut ihan hemmetin laiska kommentoimaan blogeihin, oon kommentoinut pääasiassa vaan kahteen blogiin... kommentoin niihin muihin blogeihin taas sitten kun kevätjuhla on ohi, nyt on ihan liikaa mietittävää kouluun ja kevätjuhlaan liittyen.