AVAUTUMINEN
Mä ajattelin nyt tehdä tämmöisen avautumispostauksen, koska mulla on ollut viime aikoina niin paljon negatiivisia postauksia. Ajattelin vähän avata teille mun historiaa tämän suhteen.
Mä oon aina ajatellut olevani huono ihminen. Kun sanon aina, niin tarkoitan että päiväkodista asti. Hakkasin päätäni jo päiväkodissa seinään, revin vessapaperia ja raavin itseäni jos ahdisti ja solmin pyyhkeitä yhteen. En uskaltanut kysyä tauolla, saanko mennä vessaan, joten menin pissaamaan aidan viereen. Muut lapset kuiskuttelivat, katsoivat minua. Jenni on outo. Ja kyllä minä sen tiesinkin. Silti jatkoin niiden outojen asioiden tekemistä.
Jenni 3v ei omannut ystäviä päiväkodissa. Eikä Jenni 4v. Eikä Jenni 5v. Eikä eskari-Jenni. Eikä alakouluikäinen Jenni. Eikä yläkouluikäinenkään Jenni omannut ikinä ketään aitoa ystävää. Vain niitä, jotka käyttivät minua hyväksi. Juttelivat minulle vain silloin, kun ei ollut ketään muutakaan. Pyysivät minua ostamaan karkkia ja limua ilman, että he ostivat minulle koskaan mitään. En ajatellut sitä silloin hyväksikäyttönä, ajattelin, että jos sillä tavalla saisin kaverit pysymään rinnallani, teen sen. Ja siksi mulla on vielä nykyäänkin surkeat sosiaaliset taidot. En osaa solmia ystävyyssyhteita, mua pelottaa luoda niitä. Pelottaa, että nekin jättää mut, niinkuin kaikkien parhaimpien ystävien kanssa on jossain vaiheessa käynyt.
Musta ei ehkä näkynyt, että mä pidän itseäni huonona ihmisenä. Se oli ikuinen taistelu päässäni. Pieni ääni huusi, etten mä ole idiootti. Mutta jokaisella vastalauseella se pieni ääni heikkeni. Se välillä nousi, sitkeästi nousi taistelemaan. Niinä hetkinä musta tuntui, että oon hyvä jossain. Mutta kohta se taas kaatui ja mulle tuli huono kausi, jonka aikana kiukuttelin paljon. Mä tunsin itseni niin huonoksi, ettei oman elämän pilaamisella ollut mitään väliä.
Kiusatuksi tulo ei parantanut tilannetta. Osastolla ihmeteltiin suureen ääneen, että miten mä kehtaan tuoda jonkun pehmokoiran mukanani osastolle. Väitettiin, että se on mun poikaystävä koska en saa koskaan parempaa. Sanottiin, että nuolen seiniä, koska tykkään osastosta niin paljon. Haukuttiin friikiksi. Ne sanat ovat päässäni vielä tänäkin päivänä. Siitä tulee helmikuussa seitsemän vuotta täyteen, mutta kiusaaminen jättää ikuiset arvet, se on ihan totta.
Mä sain ensimmäisen oikean ystäväni Empun elokuussa 2011. Se nousi siitä nopeasti mun parhaaksi ystäväksi. Se oli ihan mahtava ihminen. Tai niin mä luulin. Se pysyi mun rinnalla maaliskuuhun 2015. 7 kuukautta ja 6 päivää, noin kauan aikaa sitten mä menetin sen. Ja silti se sattuu. Mun sydän repii mua kahteen eri suuntaan, oon toisaalta vihainen, toisaalta surullinen. Ne tunteet repii musta kaiken sen, mitä mä ennen olin. Mä itken nykyään paljon enemmän. Mä oon viillellyt ekaa kertaa elämässäni. Mä oon huutanut melkein joka ilta. Itkenyt lisää. Miettinyt, miksi se lähti mun luota. Oonko mä niin hirveä ihminen?
Mari... en edes tiedä mistä aloittaa. Mä en pidä siitä ihmisestä. Ihan älyttömän tekopyhä ja ylimielinen ihminen. Luulee olevansa joku maailman napa. Moni on yrittänyt herättää sitä monen monta kertaa todellisuuteen siitä pinkistä ja täydellisestä kuplastaan mutta ei, ei se usko. Suuttuu vaan. Pistelee ihmisiin välejä poikki ja luulee ettei se vaikuta mihinkään. Mutta sillä on aika monta vihanaista ja -miestä, joista se ei edes tiedä, että ne vihaa sitä. Paras kohta tässä on se, että se on syyllinen mun kaverikatoon. Puhui niin monelle ihmiselle musta paskaa, että lopulta moni uskoi sitä. Olin jopa yhdessä vaiheessa valmis antamaan sille anteeksi ja lähetin sille viestiä, jossa ehdotin että sovittaisiin olematta kavereita. Mutta ettei puhuttaisi toisistamme mitään missään. Sain palkinnoksi rohkeudestani sen, että Emppu pisti minuun välit poikki.
Hakkaan päätä seinään taas liian kovaa
Kai sekin joskus hajoaa
Sinä painat ehkä kaksi kertaa
Mitä mun siivet jaksaa kantaa
Mut en mä voinut nähdä
Mitenkään silloin
Etten voisi voittaa
Sua
- Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Leikitään
Erityiskiitos tästä olosta kuuluu myös blogini ex-kommentoijalle JaSalle, joka sai minut tosissaan epäilemään sitä, että onko mussa jotain vikaa, oonko mä huono ihminen.
JaSa: "Joka tapauksessa, minulla on muutakin tekemistä kuin jatkaa tyhjänpäiväistä paskanjauhantaa kaltaisesi keskenkasvuisen ääliön kanssa. En tiedä, miksi edes joskus kuvittelin, että sinun kanssasi voisi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja.
Minun osaltani tämä keskustelu päättyy tähän, kuten myös blogisi seuraaminen. Tästä lähtien voit siis kaikessa rauhassa kirjoittaa mitä tahansa soopaa blogiisi ja voit nolata itsesi niin usein kuin haluat. Voit kuitenkin olla varma siitä, että meikäläinen ei höpinöitäsi tule kommentoimaan, vaan etsin jotain huomattavasti älyllisempää ja henkevämpää seurattavaa - sinun blogisi ei ole sitä lähelläkään.
Tämä siis tästä. Koeta pärjäillä ja jaksamista niille nuorisokodin ohjaajille. Sääliksi käy, että joku joutuu sinun kanssasi työskentelemään ilmeisen surkealla palkalla."
Voin vakuuttaa sulle, että monella nuorella puhumattakaan aikuisesta on erinäköisiä kompastuskiviä elämänsä varrella ja niistä on vain hypittävä yli jos tahtoo päästä eteenpäin. Joskus joutuu kyllä pistää liinat kiinni ja ehkä kääntyy uu-käännöksellä takaisin ja yrittää korjata tehtyjä asioita riskillä. Mutta joskus käy niin, ettei siitä ole apua. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Olen seurannut sun blogia ja kommentoinutkin välillä ja mielestäni olet mukava,tyttö jolla on ahdistus asiasta johon ei voi mitenkään vaikuttaa ellei tulla vastaan. Kirjottamalla asiaasi varmasti helpotat, me lukijat ymmärrämme paremmin asian miksi olet niin vihainen näille ex kavereille. Ja tämä kommentoija, jonka viestin pistit tuohon loppuun. On selvästi joku idiootti joka luulee olevansa jotain älykästä mutta on kaukana siitä. Voimia!!!
VastaaPoistaJep, välillä vaan tuntuu ettei mua oteta tosissaan. Pilaillaan ja kiusataan mua asioilla, jotka on mulle tärkeitä. Kerron lyhyesti esimerkin: Mä sanoin ohjaajalle, että mä oon ihan hirveän yksinäinen kämpillä koska mulla ei oo kämppäkaveria. Ohjaaja ehdotti, että jos hankkisin sinne pari uutta marsua. Sanoi, että jos se parantaa mun oloa niin tottakai saan hankkia semmoiset karvakuulat.
PoistaInnostuin ajatuksesta. Soitin äidilleni, hän oli myöntyväinen ajatukseen. Mutta myöhemmin selvisikin, että se ohjaajan ehdotus marsun hankinnasta oli pelkkä VITSI. Suutuin tuosta ihan hirveästi, paukautin sitä pöytää nyrkilläni ja huusin ettei TUOMMOISISTA ASIOISTA SAA VITSAILLA. Se vaan naureskeli "heh heh".
Että joo, tässä taas tän näkee. Millainen on Suomen paras nuorisokoti? -Täynnä kusipääohjaajia.
JaSa oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Inhottaa koko tyyppi, brrrh.
Mutta kiitos sulle ihanasta tsemppikommentista ♥
En ole pitkään aikaan kommentoinut sun blogiin, mutta nyt ajattelin sen ajan koittavan. Mun mielestä sä vaikutat mukavalta ja ystävälliseltä ihmiseltä, etkä ansaitse tollaisia sanoja, joita sulle on sanottu. Ja kyllä mäkin suuttuisin, jos ensin ehdotettais tollasta ja sitten sanoittais vaan, että se oli pelkkä vitsi, kun olisin jo ehtinyt innostumaan asiasta. Mutta toivottavasti sulla menee jatkossa hyvin, pärjäile ♥
VastaaPoistaMäkään en ole kommentoinut sulle - tosin en oo hirveesti kommentoinut kellekkään muullekkaan. Oon kommentoinut tahdilla yksi blogi viikossa, jos sitäkään, joten sun(kin) blogi on nyt vähän jäänyt taka-alalle. Mutta kommentoin taas sitten kun jaksan! :)
PoistaJep... en tajua miksi se vitsaili tuommoisesta. Ei toi oo hyvä asia vitsailla .___. Se ei edes pyytänyt myöhemmin anteeksi, syytti vaan mua siitä, että käsitän asioita liian helposti väärin.
Ja awww, kiitos ♥ Yritän pärjätä, kiitos sullekkin ihanasta tsemppikommentista ;__; ♥
Nyt on ihan pakko tulla kommentoimaan. Tuo kyseinen JaSa on kommentoinu mun blogiinkin jo yli vuoden verran, ja nykyään ne viestit on hyvinki vihjailevia ja ahdistavia. Kommentoi aluksi anonyyminä ja kirjoitti viestinsä perään 't. JaSa', jonka jälkeen estin anonyymi-kommentit ja hän teki käyttäjätilin jolla tuli kommentoimaan, ja jatkaa tätä edelleen. Hullu.
VastaaPoistaMulle tuli tästä OIKEASTI tosi iloinen mieli. Kiitos siis, että kommentoit ja kerroit!
PoistaMä en ymmärrä, miksi tuo JaSa kirjoittaa niin ahdistavasti. Se sanoi aina mulle, että "jotta lukijoita kiinnostaisi sun blogi, sun pitää tehdä näin ja näin". Kun sanoin, ettei mun PIDÄ tehdä yhtään mitään blogini kanssa, siltä tuli vaan "kasva jo aikuiseksi, johan ikäsikin sitä edellytttää ;-)". Ja tuossa viimeisessä viestissään se haukkui mut pystyyn, VAAN SIKSI koska en ollut sen kanssa samaa mieltä. Jos mulla oli yksikin erimielisyys sen kanssa jostain, se heti hyökkäsi kimppuun. Ei raukka hyväksynyt, että jopa HÄNEN kanssaan voi olla erimielisyyksiä ja asioita joista joku voi olla eri mieltä - tai onkin.
Mulle JaSa kommentoi ekan kerran viime huhtikuussa, postaukseen "kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli". Nykyään olen poistanut kyseisen kommentin/kommentit, mutta se kehotti siinä miettimään ammatinvalintaani uudelleen, koska media-assistentti on niin haluttu ammatti. Silloin riitti vielä se, että ladoin sille kasan syitä, MIKSI näin on. Myöhemmin sekään ei riittänyt, se saattoi tarttua ihan pikkuasiaan ja kirjoittaa siitä romaanin pituisen kommentin. Yhdessä kommentissaan se muunmuassa sanoi, että mun ikäisenä ei ole normaalia asua enää nuorisokodissa, että mun pitäisi muuttaa pois. Sanoi, että henkinen sairaus ei ole syy asua nuorisokodissa enää täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen ja että mun pitäisi muuttaa omilleni. "+ Vaikutat täysin terveeltä naiselta, jolla ei ole tarvetta hoitoon. Viet vain kuntasi rahoja, joten sinun pitäisi tosiaankin miettiä, minne muutat."
Mun sairaus ei näy ulospäin AINAKAAN tekstinä. Itseni ilmaisu tekstinä on hankalaa, mutta siihen se tekstillinen näkyminen jääkin. Mulla on ilmeisesti Asperger, eli olen joissain asioissa hyvinkin lahjakas (sanoisin, että vahvuudet ovat valokuvaus ja tarinoiden kirjoittaminen, sekä englanti). Jos JaSa ei ole TAVANNUT ihmistä, niin ei se VOI tietää millaista elämää se ihminen tarkalleen ottaen elää. Vai pitääkö meidän alkaa kirjoittamaan blogeihimme:
"Heräsin klo 10:03:21. Kävelin seitsemän askelta vessaan, persaukostani tuli kaksi pökälettä, joista toinen oli pieni ja toinen keskikokoinen. Pissaaminen kesti kaksitoista sekuntia. Nousin vessanpöntöltä, huuhdoin vessan. Pesin hampaita minuutin ja neljäkymmentäseitsemän sekuntia. Kävelin viisi askelta keittiöön, otin kaksi ja puoli Ruispalan tummaa leipää. Voitelin ensimmäiseen 2,0 grammaa margariinia. Toiseen 1,7 grammaa. Kolmanteen 2,2 grammaa. Avasin aamupala-sulatejuuston paketin, ja laitoin kaikille kolmelle leivälle yhden juustosiivun. Sen jälkeen leikkasin kymmenen palaa kurkkua. Yksi leipä sai neljä kurkkua, jotka olivat 0,8, 1,3, 1,5, ja 1,1 millimetrin paksuisia, toisen leivän kurkut olivat taas..."
Eihän kukaan jaksaisi tuollaista lukea, tai jaksaisi lyhyen aikaa ja silloinkin se varmasti huvittaisi ihmisiä :D Mutta joo. Ehdotan, että sanot sille ihan päin naamaa suorat sanat. Kerrot, että sen kommentit ahdistaa ja ajat sen pois. Kerrot, että jos se ei ala kommentoimaan vähemmän ahdistavasti ja utelevasti, niin sä et enää julkaise sen kommentteja/poistat ne niiden tultua. Se taitaa olla ainoa tapa päästä siitä eroon. Tosin ei sekään aja sitä heti pois, mutta jatkat sitä kunnes se lähtee. Ehkä JaSakin joskus tajuaa, ettei ihmiset tykkää sen ahdistavista ja utelevista kommenteista.